Hassua kuinka alakulo voi viedä mukanaan niin yhtäkkisesti. Hetken sitä oli ajatellut, että tästä on nyt päässyt yli ja elämä on ihanaa, jos vaan jaksaa ajatella niin. No ei se sillee sitten toiminutkaan. Hetken oli taas se synkkä ja toivoton olo, aivan kuin olisi palannut parin vuoden taakse silloin kun elämässä ei muuta ollutkaan kuin niitä harmaatakin harmaampia päiviä ja elämä maistui kurjalta. Mutta kiitos rakkaan ystäväni, joka oli valmis ottamaan minut asuntoonsa hermolomalle, unohtui tämäkin kurjuus taas hetkeksi. Kiitos myös niille jotka jaksoivat tukea minua puheluiden ja tekstareiden muodossa ja lohduttavasti halasivat surullista kännissä hoipertelevaa olemustani. Olette niin tärkeitä ja rakkaita! ♥
Ekat päivät Noomin luona vietin aika lailla sohvalla löhöten hyvän ruoan ja leffojen parissa. Emännän suosituksesta katsottiin Snowpiercer, joka hidastempoisen alun jälkeen osoittautui ihan mielenkiintoiseksi elokuvaksi. Wes Andersonin The Darljeeling Limited oli kuitenkin enempi sitä minun tyyppiäni satiirin huumorin ja kauniiden skenarioiden kanssa.
Opin taas arvostamaan sponttaaneja kävelylenkkejäkin, kun eräänä päivänä rannan viertä kulkiessa törmäsimme joutsenpariskuntaan ankkaparvin seassa. Jäimme innoissamme kuvaaman vesilintuja muutaman ulkomaalaisen heitellessä leivänmuruja linnuille syötäväksi. Eräs heistä katsoi meitä hymyillen ja hymyilin leveästi takaisin. Toisen kerran kävelylenkin aikana hymyn huulilleni toi vanha nainen, joka onneissaan esitteli löytämiään pajunkissoja meille tummaapuhuviin vaatteisiin pukeutuneille nuorille. Pilvisestä säästä huolimatta lenkki piristi mieltäni huomattavasti ja saisin muistuttaa itseäni punnertamaan ylös sohvalta useammin ulos katselemaan mitä maailmalla on tarjota.
✿✿✿
Parin päivän sisällä istumisen ja luontodokkarien tankkaamisen jälkeen tuli mieli lähteä illalla ulos. Täytimme viinilasit punkulla ja joimme hetken kahdestaan kuunnellen retro disko hittejä Spotifyista, kunnes suuntasimme Kallioon baarin. Flemari (jota eräs ystäväni oli mainostanut Kallion halvimpana baarina) oli päämärämme. Samaisen ystävän ja tämän uuden kämppiksen kanssa saavuimme baarin, jossa todellakin bisse maksoi vain vaivaiset 2,50 e. Paikka oli kuitenkin täyteen ahdettu kuin sikatehdas ja oma kokemus jäi vähän latteaksi.
Seuraavan päivän vietin äitini ja nuoren serkkutyttöni kanssa Helsingin keskustassa. Kotkasta saapunutta serkkua sai raahata jokaiseen suuren kaupungin ihmeputiikkiin. Kun ei Kotkan Pasaatilta tälläistä löydy! Ensimmäinen etappi oli pieni kioskityyppinen japanilaista tuontitavaraa myyvä Luca, jonne pääsi kätevästi 10 ratikalla kun jäi Kansaneläkelaitoksen kohdalla. Itse ikionnellisena lähdin kaupasta ulos matcha KitKat- pussi kassissa rapisten. Kerran kaverini oli näitä ihanuuksia tuonut Japanin matkaltaan tuliaisiksi ja ehdottomasti lemppariherkkujani.
Päivä vietettiin tehokkaasti Helsingin keskustaa esitellessä ja hienoa oli serkusta päästä juomaan Starbucksiin nimikoitua Frappucinoa. Äitini yllätys vihasi koko kahvila kokemusta ja voin ehkä hieman yhtyä häneen. Onhan paikka yleensä tupaten täynnä, juomat hintavia, istumapaikkoja huonosti eikä tarjontakaan kovin ihmeellinen ole. Itse olen enemmän pienten hiljaisten kahviloiden puolella ja Keravalla sijaitseva Intro Café voittaa suuret ketjut mennen tullen.
Ruoka nautittiin Wrong nuudelibaarissa, olen aina tykkänyt paikasta vaikka hinnat ovatkin nousseet. Tom Yam- keitto lämmitti mukavasti kaupunkikierroksen jälkeen ja serkkuni oli kuulemma kova nuudelifani, joten paistetut nuudelit maistuivat.
On tosi mukava nähdä äitiäni, jonka halit aina lievittävät koti-ikävää. Omille muutettuaan perhe ja sukulaiset ovat aina vain tärkeämpi osa elämää, ja sukuloiminen Kotkassa rauhoittaa mieltä ihan omalla tavallaan.
Ajatukseni loppuillalle oli lähteä katsomaan Big Hero 6, vihdoinkin, mutta törmättyäni Circuksen edessä kiemurtelevaan Block B:n jonoon päätin jäädä tervehtimään tuttuja. Parin kaljan ja kummallisen sattumuksen jälkeen huomasin ranteeseeni ilmestyneen VIP- rannekkeen keikalle ja pian seisoinkin Veeran kanssa teinityttö lauman keskellä Circuksen sisällä kuuntelemassa Koreasta tullutta poikabändiä. Miten tässä näin kävi?
Keikka joka tapauksessa oli mainio ja pojilla riitti energiaa. Välillä tulkin puheet hävisivät yleisön huutojen alle, mutta ei se ymmärtämistä pahemmin haitannut kun jätkiltä ruuminkieli sujui. VIP- tilaisuudesta sen verran. että lippuja oli aivan liian paljon ottaen huomioon niiden alkuperäishinnan olleen 170 e. Kun kaverin kanssa päästin lappujemme kanssa pöydän luo olivat pojat aika väsyneitä, ja ihan ymmärrettävää kun ei omalla kielellään voi kommunikoida, pari sataa fania kätelty ja aikaerokin varmasti painaa. Jaksoi Zico silti kehua kulahtaneita sinisiä hiuksiani, kiitoksia!
Block B oli kiva kokemus pitkän keikka hiljaiselon jälkeen. Tuli niin nostalginen olo, että päätimme vanhojen aikojen kunniaksi oikein käydä takaovella kurkimmassa ja linnottautua hetkeksi alkoholiemme kanssa Pressa hotellin eteen. Kylmä siinä loppujen lopuksi tuli ja suuntasimme Noomille lopettelemaan juomat ennen kuin lähdimme DTM:n tanssimaan. Kivat yllätykset jatkuivat kun törmäsin vanhoihin tuttuihin ja tapasin oikein söötin norjalaisen homokundin, joka lupasi soitella kun kesällä saapu uudestaan Suomeen. Vaikka ilta päättyi kyyneliin ja aamu alkoi paniikilla, ei kaduta. Kyyneleet puhdistavat, itkeminen on ok ja tunteet saa tuoda esiin sellaisena kun ne ovat, lapsellisina, rumina, vilpittöminä, rikkinäisinä, puhtaina... Ehkä taas parin itkukohtauksen jälkeen olen valmis jatkamaan elämäni ohjaamista siihen suuntan joka tuntuu juuri siltä omalta.
Tein tässä yksi päivä punajuuri keittoa. Vähän soveltaen Susannah Blaken 500 keittoa kirjasta.
Kuuntelussa: Dir en Grey
Haluaisin nähdä: Hirveästi elokuvia! Viekää minut leffaan!
Kaipaan: Kissoja ja perhettä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti